torstai 30. toukokuuta 2013

Kirje! :)

Huolehdin taas turhaan. Postilaatikkoon tipahti eilen kutsukirje liikuntatieteellisen pääsykokeeseen Jyväskylään 17.6. Kaiken lisäksi ylitin vaaditun pistemäärän (48.85) yli 30 pisteellä! Putosi kyllä melkoinen taakka harteilta, sillä olin jo melko varma, ettei kirjettä tulisi. Nyt on sitten muutama viikko aikaa treenata urheilulajeja liikuntatestejä varten. Siispä jää- ja uimahalli kutsuvat! Kuitenkin vasta ensiviikolla, sillä ylihuomenna saan valkolakkini ja tekemistä juhlavalmisteluissa riitää!

Treenit kulkevat edelleen paranemaan päin. Eilisen TV kovan vauhti-syke-suhde oli huomattavasti parempi kuin puolitoista viikkoa sitten samassa treenissä. Kovan päälle juoksin vielä 5x300m. Vedot olivat kovavauhtisin treeni sitten SM-hallien, ja sen kyllä huomasi. Jo ensimmäisen 100 metrin jälkeen tuntui happoja jaloissa, mutta siitä huolimatta vedot menivät läpi tavoitevaudein. Tai oikeasttaan lähes perinteiseen tapaani hiukan kovempaa... Tuo on tosin tapa, josta olisi hyvä päästä eroon! Nyt, kun alan pikkuhiljaa päästä vauhdin makuun, kisakunto alkaa varmasti vähitellen löytymään. Tosin ei yksi treeni siihen vielä riitä! Seuraavaksi starttaan kotikentällä esteissä 6.6. Kilpailuun on vielä viikko aikaa. Silloin olen varmasti jälleen paremmassa kunnossa kuin tänään, mutten iskussa vieläkään. Edelleen päätähtäimenä siintää Rieti ja heinäkuun puoliväli! Sinne minulla on jo olemassa rajat sekä 1500, 3000 että 5000 metrille. Päämatka eli esteet puuttuvat vielä listasta, mutta toivon mukaan se saa täydennystä 6.6!

Mintun kirjoituksista tulee aina mieleen oma, surkea hemoglobiinitilanteeni.  Vielä yläasteella arvot olivat hyvät ja hemoglobiinini yli 140. Sitten arvot romahtivat 109:ään, jonka jälkeen olen ollut rautakuurilla kohta jo kolme vuotta. Pillereiden ansiosta olen veriarvojen puolesta jälleen terveiden kirjoissa, mutta vain nipinnapin. Viimeksi mitattu arvoni 117 ei hurraahuutoja ansaitse. En vain millään keksi mikä avuksi! Järki sanoo, että ongelmani on pakko huonontaa hapenottokykyä ja siksi jaksankin ihmetellä kuinka voin olla tällaisella tasolla surkeista veriarvoista huolimatta...

Oona

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Let's make excellent happen

Tänään se sitten alkoi. KESÄLOMA!! Tai no, tavallaan ei vielä, virallisesti vasta lauantaina, mutta tänään rustailin viimeisen kokeen tältä lukuvuodelta ja olen onnellinen kun se vihdoin on ohi. Voin rehellisesti sanoa olleeni jo burn outin partaalla... Aivan liikaa kursseja, liikaa työtä, liian vähän aikaa. Tästä seurasi stressiä, unettomuutta ja väsymystä. Mutta nyt saan huilata (ennen kuin alkaa ylppäreihin pänttääminen...)!

Edistystä terveyden saralla: kävin viime viikon perjantaina terveydenhoitajalla mittauttamassa hemoglobiinini ja se oli jo noussut viisi pykälää ylöspäin eli oli nyt 118. Rautakuuri alkaa siis tekemään tehtävänsä, mutta vielä arvo ei ole niin hyvä että se oikeuttaisi hurraahuutoihin. Nyt olen kuitenkin "normaaleissa rajoissa". Kestävyysurheilijaksi kuitenkin edelleen aika matala.

Jotkut tarkkasilmäiset varmaan bongasivatkin nimeni Eltsussa kisattujen Avoimien kansallisten tuloslistalta. Päätin lähteä "huvikseni" juoksemaan 5000m ilman sen suurempia tavoitteita, lähinnä vain potkaistakseni kisakammon menemään. Mulla jäi SM-maastoista ikäviä ajatuksia päähän ja kisailu tuntui ajatuksena jo ikävältä. Vaikka en juossutkaan mitään huippuaikaa, oli se silti hyvä harjoitus ja palautti kisaintoni takaisin. Tiedän, että kisakuntoni tulee nousemaan kisa kisalta (ja kun hapenottokyky paranee veriarvojen parantuessa), joten palan halusta asettua viivalle. Olen iloinen siitä, että vatsani kesti kisan aikana - ei ainuttakaan kramppia! Ehkä tämä alkaa oikeasti nyt helpottamaan. Olen treenannut hyvin ja en voi olla siten "rapakunnossa", joten siitä tämä puhdittomuus ei johdu. Nopeammat vedot ovat sujuneet nyt suhteellisen hyvin ja kisaankin seuraavan kerran viikonloppuna Espoo Challenge tähtikisoissa, matkana 800m. Tästä kesästä tulee vielä hyvä.

Minä ja Sultrade Oy olemme solmineet yhteistyösopimuksen. Sultrade Oy maahantuo mm. New Balancea ja Craftia, joiden varusteita alan nyt käyttämään (paitsi SM-kisat ja maajoukkuetehtävät). Olen erittäin iloinen ja kiitollinen asiasta ja odotan innolla yhteistä taipalettamme. Let's make excellent happen!

Minttu

lauantai 25. toukokuuta 2013

Avaus

Ulkoratakausi 2013 on nyt avattu. 5000 metrin voittoaikani 16.34,75 jää vielä 15 sekuntia viimekesäisestä ennätyksestäni, mutta olosuhteet huomioiden olen kuitenkin varsin tyytyväinen tulokseen. SM-maastojen aikaan 17 minuutin alitus olisi varmasti tehnyt tiukkaa ja nyt juoksin jo lähes puoli minuuttia kovempaa juoksulla, joka ei todellakaan ollut vauhdinjaoltaan optimaalinen.

Ensimmäisen tonnin juoksin ryhmän mukana hyvää vauhtia aikaan 3.15, mutta sitten vauhti hidastui pahasti ja 3000 metrin väliaika painui yli 10 minuuttiin. Tämän jälkeen kiristin varovasti vauhtia, minkä seurauksena sain puskea loppumatkan yksin kovassa tuulessa. Koko juoksun ajan minua vaivasi pelko omasta jaksamisesta enkä uskaltanut pitää keskivaiheilla riittävästi vauhtia. Loppumatkastakaan en saanut itsestäni kaikkea irti surkean maitohaponsietokykyni vuoksi. Tunsin, ettei happoja edes ollut kovinkaan paljon, mutta kummasti nekin kangistivat tottumattomia jalkoja. No tämä ongelma helpottanee pian kunhan saan alle muutakin kuin vauhtikestävyysharjoituksia! Kisan jälkeen olo on ollut kuin en mitään olisi tehnytkään...

En ole harjoitteluni puolesta vielä todellakaan valmis tekemään huipputuloksia eikä parhaita juoksuja muutenkaan juosta ensimmäisissä kisoissa. Olenkin melko varma, että tämänpäiväisestä ajastani tippuu nopeasti melko iso siivu. Luultavasti seuraavaan 5000 metrin kilpailuuni on vielä varsin pitkä aika, mutta silloin lupaan jo uhmata ennätystäni todenteolla. Ehkä olisin tehnyt sen jo tänään kunnollisen vauhdinjaon ja kovan kirityksen avulla.

Kisan jäljiltä luotto omaan tekemiseen ja kehitykseen on jälleen astetta parempi. Tästä on hyvä jatkaa! :)

Oona

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Radalla taas

Matkat lyhenee ja vauhdit kovenee. Niinhän se yleensä kesän lähetessä menee. Tänään pääsin jo sen verran lyhyisiin vetoihin, että oli mielekästä juosta radalla. Tai no, maantiellehän harjoitus oli alunperin suunniteltu, mutta välttämättä halusin radalle :D Halusin vetää piikkarit jalkaan pitkästä aikaa ja tuntea sen ihanan juoksun keveyden ja helppouden, jota ei muilla kengillä saa! Tiedän, ettei välttämättä ole fiksua juosta kaikkia pitkiä, varsinkaan yli kilometrin mittaisia, vetoja piikkarit jalassa. Mutta kun rakastan niitä! Treenistä jää niin paljon parempi maku suuhun, kun se on tuntunut hyvältä ja kova vauhti tossuilla tuntuu siltä erittäin harvoin... Eivätkä piikkarit oikeastaan ole koskaan aiheuttaneet suurempia jalkaongelmia, joten olen päättänyt nauttia vauhdista ja kuluttaa piikkejä aina kuin mahdollista :)

Toinen syy, miksi halusin välttämättä radalle treenaamaan on lauantaina aukeava kisakausi. Juoksen Helsingissä 5000 metriä, mikä tällä hetkellä kuulostaa huomattavasti houkuttelevammalta kuin esimerkiksi 800. Tilanne on nimittäin se, että mitä kovempaa mennään sitä vaikeampaa on. Tänäänkin ensimmäiset ja pisimmät vedot menivät vielä aikalailla mukavuusalueella, mutta vetojen lyhetessä ja vauhdin kiihtyessä rakas ystäväni maitohappo astui kuvioihin. Tosin en edes juossut mitään älyttömiä happovetoja, mutta sietokyy vain on tällä hetkellä niin huono, että pienikin laktaattitasojen nousu lepotasosta aiheuttaa jo huonovointisuutta ja väsymyksen tunnetta.

Kauden ensimmäiset kilpailuni juoksen täysin harjoitusmielessä ilman sen suurempaa panostusta. Valmistavat treenit ovat vielä toistaiseksi lähes nollassa ja herkistelystä ei ole tietoakaan. Siitä huolimatta on pakko myöntää, että on minulla yksi pikkuriikkinen tavoite avaukseeni. 17.10. Nuorten EM-kisaraja. En ole huippukunnossa, mutta uskon pystyväni siihen silti. Pakko uskoa! Helppoa rajan alitus ei todellakaan tule olemaan, mutta silti mahdollinen. Osalistujalistoilta onneksi löytyy juoksijoita, joita uskon saavani hyvää kiritystä tavoitteeseeni :)

Lauantaita ennen ehdin vielä palautua tämänpäiväisestä ja olen taas astetta kovemmassa kunnossa. Olen nyt hiukan tottuneempi alle VK-vauhtiseen juoksuun sekä saanut hiukan rata- ja piikkarituntumaa. Nyt täytyy vain toivoa, etteivät pohkeet ja muut jalkalihakset tee lakkoa ensimmäisen ratatreenin jäljiltä. Nekun ovat olleet muutenkin jokseenkin jumiset lisääntyneiden juoksumäärien vuoksi... Viikonloppua odotellessa! :)

Oona

lauantai 18. toukokuuta 2013

Asioiden selvittelyä

Olen ollut tällä viikolla toimelias ja käynyt käsiksi kaikkiin ongelmiini toden teolla. Heti alkajaisiksi otin yhteyttä ravintoterapeuttiin, jonka kanssa paneuduimme vatsaongelmiini ruokavalion kautta. Nyt siis noudatan tiukasti FODMAP-dieettiä 2-3 viikkoa ja sen jälkeen aloitamme ruoka-ainekokeilut. Ensimmäisen viikon jälkeen tuntuu jo hieman siltä, että tämä alkaa toimia.

Tiistaina kävin terveyskeskuksessa verikokeissa. Jo samana päivänä pääsin lääkärin luo kuulemaan tuloksia. Natrium- ja kaliumarvot sekä CRP olivat normaalit, mutta hemoglobiini oli tavallista matalampi: 113. Lääkärin mielestä ei ollut aihetta rautakuuriin, sillä arvoni ei ollut kuin hieman viitearvoa (117) matalampi. Päätimme ottaa kuitenkin ohjat omiin käsiimme ja hakea apteekista rautavalmistetta, sillä virolainen lääkäri ei tuntunut millään käsittävän, että harrastan tavallista aktiivisemmin urheilua ja suhteellisen hyvällä tasolla, jolloin olisi ihan hyvä asia, että sitä rautaa siinä veressä olisi, ihan vain sen takia että hapenkuljetus elimistössä toimisi...

Lääkäri määräsi minut lisäksi vatsan ultraäänitutkimukseen, mutta seuraava vapaa aika oli vasta 5.7. Hieman turhan pitkän ajan päästä, jos minulta kysytään, ja hankimmekin minulle ajan ensi viikoksi vatsa- ja suolisto-ongelmiin erikoistuneelle lääkärille.

Torstaina minulta otettiin lisäkokeita, sillä lääkäri halusi vielä selvittää joitakin arvoja. Kokeiden tulokset tulevat ensi viikolla, joten sitä odotellessa. Ei tämä "verenvuodatus" vielä tähän toiseenkaan kertaan jäänyt, vaan vielä ensi viikolla on luvassa lisää kokeita.. No, ainakin tiedän, että asiani on otettu vakavasti!

Hankin eilen foam rollerin! Se olikin ollut hankintalistallani jo pidemmän aikaa, mutta nyt sain sen vihdoin hankittua. En tiedä mikä toimeliaisuuden puuska minuun on nyt iskenyt, mutta haluan saada kaikki asiat järjestykseen.

Sain eilen nähtäväkseni muutaman kuvan itsestäni SM-maastoissa. Ja pahoitin todella mieleni. Vaikka kuvat ovatkin otettu loppusuoralta, jolloin taistelin tajunnan rajamailla mielessäni ainoastaan se, että enää on 100m jäljellä ja sitten vasta saa taju lähteä, en siltikään saa poistettua sillä sitä tosiasiaa, että juoksuasentoni kaikkea muuta kuin kaunista. En tuona hetkenä ajatellut lantioni asentoa tai lopputyöntöä, mutta olisi ehkä piänyt. Tulin todella surulliseksi, kun näin nuo kuvat. Vaikka siinä tilanteessa jaloissani jylläsivät elämäni pahimmat hapot ja tuntui, että kintut eivät todellakaan pidä alla, olisi juoksuasennon silti pysyttävä ryhdikkäämpänä. Vaikka analyysin kuvista antoikin ainoastaan oma valmentajani, tiedän, että moni muukin varmasti ajattelee samoin. Tämä on siis yksi niitä asioita, johon aijon nyt tarttua.

Rintarankani on aivan lukossa. Se on ollut sitä koko talven. Mikään ei tunnu tepsivän. Etelässä kävin useamman kerran hierojalla avaamassa lapaluiden väliä, mikä tuntui tuovan helpotusta, mutta se on jälleen mennyt aivan lukkoon. Se vaikeuttaa hengittämistäni ja on varmaan myöskin yksi syy SM-maastojen "heikkoon happeen". Toinen asia, johon aijon tarttua nyt pikimmiten.

Itseluottamukseni sai Vantaalla kovan kolauksen. Nyt olen kuitenkin jo suurimmaksi osaksi päässyt yli tapahtuneesta. Terveysongelmista huolimatta juoksin kuitenkin. Ja olin niistä huolimatta viiden parhaan joukossa. Monelle tämä olisi unelma, mutta itselleni ei. Tiedän olevani aivan liian ankara itselleni, mutta lähdin kilpailuun hieman erilaisin tavoittein (kyllä, tilanteeseeni nähden liian kovin...).

En tiedä, koska avaan kilpailukauteni. En ole vielä päättänyt. Haluan saada ensin asiani paremmalle tolalle. 25.5. olisi mahdollisuus juosta 5000m. Aiemmin olin suunnitellut sitä kilpailua, tai vaihtoehtoisesti Toukokuun kisojen 3000m:iä. Olin suunnitellut juoksevani EM-kisarajan vitoselta. Nyt en enää tiedä mistään mitään. 5000m tuntuu nyt todella pitkältä matkalta. Vantaalla jos olisin joutunut juoksemaan kilometrin lisää, olisin todennäköisesti tuupertunut ennen maaliviivaa. Kyllä minua kilpailukausi jo houkuttelee, mutta en ole luultavasti vielä valmis.

Kaikesta ravasta, jota niskaani sataa, huolimatta: I will be in Rieti. I WILL.

Minttu

perjantai 17. toukokuuta 2013

Onnenpäivä :)

Tänään piti paistaa aurinko ja olla 22 astetta lämmintä, mutta koko päivä on satanut kaatamalla vettä. Se ei kuitenkaan haittaa tippaakaan, sillä tänään on montakin syytä olla onnellinen! :)

Ensinnäkin: eilen juoksin VK-treenin, joka meni jälleen edellisiä paremmin. Vanhat vauhdit lähestyvät kovaa tahtia! :) Vielä parempaa oli se, että tämän päivän pitkä lenkki kulki hyvin. Juoksu oli kevyttä, mutta siitä huolimatta varsin mukavaa vauhtia eikä sykemittarinkaan kanssa tarvinut riidellä yhtään! Palautuminen alkaa selvästi toimia jälleen :)

Toisekseen: Olen juossut tällä viikolla määrällisesti varsin paljon, eikä jalkaterä ärsyynny ollenkaan. Näyttää vahvasti siltä, että jännetupin tulehdus on nyt selätetty ja voin keskittyä oleelliseen eli hyvään juoksuharjoitteluun :)

Kolmanneksi: Minusta tulee neljän ällän ylioppilas (fysiikka, kemia, terveystieto ja äidinkieli) Lisäksi kirjoitin vielä ruotsista sekä pitkästä matematiikasta E:n ja pitkästä englannista M:n. Ja, kun on minusta kyse, M on englannista lähes unelma! :D Tulokset ovat paljon paremmat kuin alustavien pisteiden perusteella oli odotettavissa, joten olen nyt todella tyytyväinen. Opettajille terveisiä, että YTL on heitä astetta viisaampi! Nyt pitäisi vaan osata valita mekko kesäkuun ensimmäiseen päivään mennessä. Ostin nimittäin "vahingossa" kaksi ja kärsin tällä hetkellä pienistä valintavaikeuksista :D

Minulla on nyt täydet lähtöpisteet liikuntatieteelliseen, joten elättelen vielä toiveta sisäänpääsystä, vaikka tiistainen pääsykoe menikin penkin alle. Olin opetellut ymmärtämään ja hallitsemaan kokonaisuuden, joten pikkutarkat monivalintakysymykset olivat myrkkyä. En olettanut, että on kovinkaan olennaista minä vuonna tapahtui sitä ja tätä tai kuinka monta prosenttia eläkeläisistä toteuttaa kestävyysliikuntasuositukset... Lähtöpisteet ovat kuitenkin yhtä arvokkaita kuin pääsykoe, joten pidän vielä toistaiseksi kädet ristissä, että saan kutsukirjeen kokeen kakkosvaiheeseen.

Sadepäivän olen viettänyt yo-juhlia valmistellessa. Pakko rakentaa pakkaseen pientä muonavarastoa niiden pöperöiden osalta, jotka eivät pakastuksesta huonone. Ruokaa nimittäin kuluu ja tärkeintä on ettei se lopu kesken! Toivon mahdollisimman isoja juhlia, kun kerrankin niitä pääsen järjestämään. Niimpä kaikki puolituttuja myöten ovat halutessaan tervetulleita :)

Oona

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Selvässä nousussa

Kultaa tuli sittenkin! Ja joukkuekisasta toinen! Pakko olla iloinen, kun ottaa huomioon viimeiset puolitoista kuukautta. Ei se juoksu todellakaan ollut hyvää ja helppoa, mutta ei se voikkaan olla, jos ei ole juossut kovia harjoituksia. Tämä riitti tänään, mutta kesällä ei. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä parantelemaan tuloksia kohti tärkeitä kilpailuja. Kehityttävää on vielä paljon normitasolleni (ja mielellään sen yli...), mutta suunta on erittäin hyvä.



Itse juoksuun lähdin tyhjin mielin tekemään omaa juoksua. Siitä minulla ei ollut mitään käsitystä, mikä vauhdinsietoni olisi muihin verrattuna. Alku tuntui hölkältä, lisäsin hiukan vauhtia ja loput kolme kilometriä sainkin taivaltaa yksinään. Pyrin pitämään juoksuni rentona ja juoksin hiukan varmistellen etten vain sippaisi, sillä olin edelleen epävarma kunnostani. Lopulta paukkuja jäi  hiukan varastoonkin, mikä saattaa olla hyväkin asia tässä tilanteessa. Radalla juostaan sitten kelloa vastaan eikä säästellä! :)




Vielä kaksi viikkoa sitten puuskutin yli 5.30 min/km juoksuvauhdissa ja nyt olen tuore suomenmestari. En olisi ikinä uskonut! Toisaalta se, jos mikä kertoo, että suunta on hyvä ja täältä noustaan vielä. Peruskestävyyslenkit kulkevat jo lähes normaaliin tapaan. Nyt vain vähitellen tehoja lisää ja eiköhän se kellokin ala näyttää parempia lukemia kesän edetessä. Tämä päivä antoi jälleen lisää uskoa, ettei peli ole vielä kesän osalta menetetty! I´m happy now!


-Oona

P.S. Iskä on kyllä huomattavasti parempi kuvaaja silloin, kun ei ole ottamassa hiihdon väliaikoja... Kerrankin sain kisakuvia :)

??

En tiedä mitä sanoa. Jokin on nyt pahasti pielessä. Näin totaalista katkeamista minulla ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Vatsa vaivasi (yllättäen), mutta tuntui myös että taju lähtee. Hapotti niin kamalasti, että jalat eivät meinanneet kantaa. Maaliviivan ylitettyäni silmissä sumeni ja jalat olivat makaroonia. Heti alkuviikosta hankin itselleni ajan verikokeisiin yms testeihin, jotta hommat selviävät. En tiedä, onko vika pelkästään vatsassa, vai onko syynä heikentyneet veriarvot, mutta vika on nyt pakko löytää. Totaalinen floppi se kuitenkin oli. Viides sija, surkea aika, ei mitään hyvää. Tai no joukkuemestaruus, mutta oma suoritukseni ei todellakaan ollut paras mahdollinen. Parin viikon päästä pitäisi avata ratakausi, mutta saa nähdä....

Minttu

lauantai 11. toukokuuta 2013

FODMAP

Alkuun täydennystä Oonan edelliseen: Katajaisten tilille napsahti tänään myös veteraanien SM-kilpailuissa M35-sarjan joukkuekulta! Toivottavasti hyvin alkaneet kisat saavat huomenna jatkoa...

Huomenna tosiaan Vantaalla SM-maastot. Kisaan lähdetään hieman ristiriitaisin tuntein. Kovaa lähdetään toki juoksemaan, mutta kuinka kovaa, se on täysin arvoitus. Keskiviikon kova valmistava treeni meni suhteellisen hyvin, MUTTA. MUTTAMUTTAMUTTA. Vatsa. Samperin vatsa, joka aina kiusaa. Samperin vatsa, joka pilasi jo viime viikonlopun kisan. Treenin aikana alkoi tuntua taas ikäviä tuntemuksia, samanlaisia kuin viime viikolla. Samperin vatsa!

Päätin, että nyt tämä saa riittää. Olin jo liikaa tottunut vatsani oireiluun ja mieltänyt sen normaaliksi. Mutta sitä se ei piru vieköön ole. Vaikka tästä puhuminen on hieman noloa, puhun siitä nyt kuitenkin. Jos vaikka joku osaa antaa kullanarvoisia vinkkejä..

Mulla on aina ollut herkkä vatsa. Tosi herkkä, jos totta puhutaan, joka reagoi kaikkeen jännitykseen ja paineeseen, noh, menemällä sekaisin ja tulemalla kipeäksi. Pienempänä mulla oli kananmuna-, vehnä- ja maitoallergia. Paha kananmuna-allergia on edelleen, maito ja vehnä jäivät pois kasvun myötä. Noudatin kuitenkin vähälaktoosista ruokavaliota viime vuoteen asti, kunnes heivasin senkin. En ennen "uskaltanut" juoda tavallista maitoa, mutta viimein päätin lopettaa turhan ja kalliin erityisruokavalion.

Kananmunaa ei vatsani siedä lainkaan. En ole edes yrittänyt syödä sitä, mutta joskus esim. ravintolassa huolimattoman henkilökunnan takia saatan vahingossa saada annokseni joukossa sitä. Ja vatsa oireilee... Onneksi tätä tapahtuu vain äärimmäisen harvoin, ja Suomessa allergian kanssa on kyllä helppo elää ja ihmiset tuntuvat ymmärtävän asian. Hah, maaliskuussa Portugalissa ei hotellin ravintolassa tuntunut tarjoilija ja kokki millään tajuavan, että en voi syödä herneitä, joiden päällä on paistettuja kananmunia. Miksi en muka voisi ottaa pelkkiä herneitä?

Viime syksynä tutkittiin, olisiko kyseessä keliakia. Noudatin muutaman kuukauden gluteenitonta ruokavaliota, turhaan. Testeissä ei löydetty mitään poikkeavaa, joten kaksi kuukautta elelyä "säästöliekillä" oli hukkaan heitettyä aikaa. Liekö siinä myös syy alentuneeseen immuniteettiin ja mykoplasmaan. Myöskään Chronin tautia minulta ei löydetty, joten vastaus ei ollut siinäkään.

Rakastan hedelmiä, vihanneksia ja ruisleipää. Ja syönkin näitä sitten todella runsaasti. Nämä ruuat eivät kyllä todellakaan ole vatsalle helpoimmasta päästä. Nyt olen oikeasti päättänyt tehdä pisteen tälle vatsarumballe ja alkanut kokeilemaan FODMAP-ruokavalion noudattamista. FODMAP-ruokavaliota käytetään IBS:än, eli "ärtyneen suolen" hoitoon. Ruokavaliosta siis jätetään pois tietyt vatsavaivoja herkästi aiheuttavat hiilihydraatit. Ruokavaliossa vältetään mm. tiettyjä
  • Hedelmiä: erityisesti omena, päärynä, kirsikka, aprikoosi, luumu, viinirypäle, vesimeloni (sis. fruktoosia)
  • kuivattuja hedelmiä, erityisesti rusina (fruktoosia)
  • punajuuria, maa-artisokkaa, kaaleja, sipuleita(sis. Inuliinia, fruktaania)
  • sieniä (galaktaania)
  • papuja, linssejä, herneitä, maapähkinöitä, cashew-pähkinöitä (galaktaanit)
  • tavallisia maitotuotteita (laktoosia)
  • vehnää, ohraa ja ruista, ja näistä valmistettuja tuotteita (fruktaani, inuliini)
  • pastillit ja purukumit (xylitolia ja muita sokerialkoholeja)
  • hunaja (fruktoosi)
  • useat terveysjogurtit ja -juomat (FOS-kuitua, inuliinia)
Itse tunnustan ainakin olevani tuoreiden hedelmien ja kasvisten lisäksi heikkona kuivattuihin hedelmiin, papuihin, linsseihin ja herneisiin, pähkinöihin, no siihen ruisleipään...., xylitolipurukumiin..... Eli lähes kaikkeen listalla olevaan! Tämä ruokavalio on siis itselleni erityisen raastava, mutta jos ratkaisu on tässä, kestän sen. Ideana on, että ruokavalion avulla saadaan suoli rauhoittumaan ja tämän jälkeen voidaan vähitellen lisätä "kiellettyjä" ruoka-aineita ruokavalioon. "Kiellettyjen" ruokien tilalla tulisi nyt suosia mm.
  • marjoja (hedelmiä alhaisempi fruktoosipitoisuus)
  • sitrushedelmiä, (kypsiä) banaaneja, kiivejä, melonia (ei vesimelonia)
  • vihanneksia kuten kurkkua, tomaattia, salaattia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, maissia, perunaa, kypsennettynä porkkanaa. Yleensä kypsennys parantaa sietokykyä.
  • kauraa, riisiä ja muita gluteenittomia viljoja ja niistä valmistettuja tuotteita
  • pähkinät (ei kuitenkaan maa- ja cashewpähkinät), siemenet sopivat yleensä
  • laktoosittomia maitotaloustuotteita, kypsytettyjä juustoja
Netistä löytyy laajempia listoja FODMAP-hiilihydraatteja sisältävistä ruoka-aineista, tuossa nyt vain tiivistettynä. 

Vatsavaivat ovat aiheuttaneet minulle myös nesteiden imeytymisongelmia. Naprapaattini kuvaili ongelmaani aika osuvasti: "Elämäni nestehukassa." Hah. Surullista, mutta totta. Laskemalla yksi plus yksi on pääteltävissä mistä johtuu ainaiset jumini ja kramppini. Nesteen puutteesta. Jos vatsa on aina sekaisin, eikä nesteet pääse imeytymään, hidastuu myös palautuminen. Ja siten myös kehitys. Auts, pakko tehdä asialle jotain!

Ärsyttää, kun aina pitää tarkkailla syömisiä ja "passailla" treenien takia. Mulla on pakko olla monta tuntia aterian ja treenien välillä, tai muuten kaikki menee pieleen. Ja usein menee siltikin. Päätin nyt kokeilla tätä FODMAP-ruokavaliota ja katsoa miten se vaikuttaa. Parin päivän jälkeen ainakin tuntuu, että olo olisi parempi! Ainakaan vatsa ei tunnu turvonneelta ja olo ei ole kuin jalkapallon nielaisseella. Pakko kyllä luultavasti käydä jollakin ravintoterapeutilla tms., joka analysoi ruokavalioni ja antaa tarvittavat korjausehdotukset. Haluan 110% keskittyä urheiluun ja juoksijana kehittymiseen, mutta nyt tuntuu, että voimavarat ja keskittyminen menee johonkin muuhun: vatsan kanssa palloiluun.

Jos joku samojen ongelmien kanssa painiva sattui lukemaan tämän tekstin ja tietää jotain hyviä vinkkejä vatsan suhteen tai osaa muuten olla avuksi, voi jättää kommenttia kommenttiboksiin tai meilata vasemmassa sivupalkissa olevaan sähköpostiosoitteeseen. Vaikka aluksi minua hävettikin kirjoittaa julkiseen blogiin vatsavaivoista, on se kuitenkin normaalia elämää ja varmasti osa monen urheilijan arkea (ainakin mitä olen kentillä kuullut). Joten toivottavasti tästä tekstistä oli jollekin muullekin hyötyä!

Jos jaksoit lukea näin pitkälle niin kiitän ja kumarran. Huomenna SM-maastoissa toivottavasti vatsa kestää eikä kramppaa ja voin juosta niin hyvin kuin tämän hetkinen (mysteeri)kuntoni edellyttää. Ja tietysti toivon, että se edellyttää sitä, että pääsen osallistumaan palkintojen jakoon kello 12.52. Tämän enempää höpisemättä, tsemppiä kaikille huomenna juokseville!

Minttu

Lähde: http://www.terveystalo.com/References/ClubTerveys/Artikkelit/Vaivaako-vatsa/

Ylpeänä viivalle

Katajaiset aloittivat SM-maastoviikonlopun upeasti Flying Finns junnumaastoissa. Lämmittää kummasti mieltä, kun omat valmennettavat napsivat  komeita sijoituksia isommissakin kilpailuissa. Kirsikkana kakun päällä mainittakoon Julius Sorsan mestaruus P12 sarjassa. Kun tätä täydensi vielä poikien joukkuehopea, monet henkilökohtaiset sijat aivan kärjen tuntumassa sekä juoksemisen ja onnistumisen ilo, en voi olla mitään muuta kuin ylpeä seuramme tulevaisuudenlupauksista! :)

Huomenna pääsen sitten itse tositoimiin. Itseluottamukseni on nyt hiukan pohjilla, mutta siitä huolimatta odotan huomista innolla. Kisatauko on tehnyt tehtävänsä ja mieli kaipaa taas kilpailua. Katajaisten mitalitili on nyt avattu, toivotaan että hyvä avaus saa jatkoa vielä paremmasta huomisesta! :)

Oona

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Hitaasti, mutta varmasti

Takana on nyt viikko harjoittelua taudin jäljiltä. Kunto on luultavasti mennyt jo lyhyessäkin ajassa aavistuksen eteenpäin (tai sitten vain toiveajattelen...), mutta vielä ollaan erittäin kaukana siitä tilanteesta, jossa lähdin Portugaliin puolitoista kuukautta sitten. Väsy iskee aiemppaa hitaammissa vauhdeissa ja palautuminenkin on hitaampaa. Sen sain todenteolla huomata lauantaina, kun lähdin palauttavalle lenkilleni perjantaisen TV kovan jäljiltä. Kulku oli surkeaa! Hidaskin palautuminen teki kuitenkin tehtävänsä ja sunnuntain lenkki oli parasta menoa pitkiin aikoihin! :) Luulen, että olen  päässyt pohjalta jo ensimmäiselle portaalle. Rappuja kuitenkin riittää vielä silmänkantamattomiin.

Tänään juoksin kovan viimeistelyharjoituksen SM-maastoja varten. Treeni oli samalla myös ensimmäinen oikeasti kova harjoitukseni aikoihin. Sinäänsä harjoitus meni kai niin kuin pitikin. Vauhdit maastotreenissä ovat hiukan arvoitus, mutta eivät ne kyllä päätä huimanneet... Sain kuitenkin itseni tiukille ja nyt kroppa tietää jälleen mitä juokseminen vaatii. Pahaan oloon tottuminen onkin varmasti ensi viikonloppua ajatellen suurempi hyöty kuin se mitä superkompensaatio ehtii tuoda tullessaan. Kaikki tehtävä on nyt tehty ja enää täytyy vain panostaa palautumiseen ennen maastoja. Sekin onkin tämänhetkisellä palautumiskyvyllä tehtävä, johon saa panostaa todenteolla! Pieni kurkkukipukin vaivaa, mutta uskon selättäväni sen parin päivän sisällä! Huoh... poimin kyllä nykyään jokaikisen mahdollisen pöpön :(

No nyt palaudun, juon lämmintä mehua ja syön strepsilsiä. Sunnuntaihin on vielä kolme välipäivää, joiden aikana viritän kisakuntoni tämänhetkiseen huippuunsa. Katsotaan, mitä saan aikaan kovalla yrityksellä ja tahdonvoimalla. Sunnuntainahan se nähdään! Pitäkää peukkuja, tällä kertaa kaikki mahdollinen onni on todella tarpeen! :)

Oona




sunnuntai 5. toukokuuta 2013

DNF

Ensimmäistä kertaa elämässäni lukee tuloslistalla nimeni perässä tuo kolmen kirjaimen sarja: D-N-F. Hyi miten rumalta se omaan silmään näyttääkään. En ole eläessäni koskaan keskeyttänyt kilpailua, on sitten tuntunut miten huonolta hyvänsä, mutta eilen Vantaalla juostuissa aluemestaruusmaastoissa en voinut muuta.

Ennen kisaa oli jotenkin "kuiva" olo. Tosi janoinen ja epätavallinen fiilis, vatsakin oli kummallinen ja normaalista jännityksestä poikkeava. Kisan ensimmäiset 200m tuntuivat jo pahalta. Juoksin ensimmäisen 2km kierroksen suht hyvää vauhtia, mutta tuntui ettei happi kulkenut yhtään ja vatsassa oli halju tuntemus. Noin 2,5km jälkeen se sitten iski lopullisesti: kamala vatsakramppi. Tuntui, että pallea lamaantui täysin. Olo oli kuin kalalla kuivalla maalla; haukoin happea, mutta vatsa kramppasi niin pahasti, etten pystynyt tekemään mitään. Ihan hirveää. Pysäytin kellon reilu 10min juoksun jälkeen, jolloin matkaa oli kertynyt n. 2,8km. Pohkeet, pakarat ja vatsalihakset kramppasivat ja olo oli aivan hirveä. Henkinen kolaus oli kaikista pahin. Minä keskeytin! Heti kun olin hypännyt radan sivuun, kadutti, vaikka tiesin ettei olisi ollut mitään järkeä jatkaa.

Yritin hölkkäillä loppuverkkaa, mutta välillä jouduin pysähtyä ja kävellä. Vatsa kramppasi edelleen ja pohkeet olivat aivan tukossa. Myös alaselässä tuntui. Loppupäivän ajan kärsin kamalista vatsavaivoista ja tänään aamulla herätessä pohkeita ja pakaroita särki. En tiedä, olisiko kyseessä vielä vatsataudin jäänteitä, vaiko vääränlainen tankkaus. Oonan vatsatautiin löytyi kuitenkin syy kampylobakteerista, liekö itselläni samaa. Googlettelemalla selvisi, että oireet voivat kestää jopa 3 viikkoa. No, vatsani ei ole vieläkään ollut täysin normaali, joten ehkä syy voi olla siinä. Mutta voi myöskin olla, että perjantaina ei olisi kannattanut syödä päivällisellä paljon kidneypapuja, sugarsnapseja ja herneitä.. Ja entäs ne iltapalalla syödyt kuivatut luumut? Voi olla että join myös liian vähän... Ehkä tästä oppii jotain.

Nyt täytyy keskittyä vain palautumiseen ja suunnata katseet kohti ensi viikonlopun SM-maastoja. Siellä en aio antaa periksi, vaan vaikka konttaan maaliin joukkueemme tähden! Vaikka keskeyttäminen aiheutti kolhuja henkiseen puoleen, oli mielestäni se itseltäni viisas päätös. Nyt ei auta muu kuin nostaa häntä pystyyn ja kääntää katseet kohti tulevia haasteita. Urheilussa on joskus niin ylä- kuin alamäkiäkin, ainakin maastojuoksussa.

- Minttu

perjantai 3. toukokuuta 2013

Vihdoin!

Vielä muutama päivä sitten olin täysin epätoivoinen. Sydän hakkasi makuuasennossa yli 10 lyöntiä eli normaalin leposykkeen kuten se oli tehnyt siitä päivästä lähtien, kun sairastuin vatsatautiin. Lenkkisykkeistä hitaassakaan vauhdissa ei  tarvitse edes puhua... Vatsa oli tuntunut jotakuinkin normaalilta sunnuntaista lähtien, mutta ennen keskiviikkoa se ei vielä näkynyt sydämen toiminnassa. Sitten kuin yhtäkkiä: tein normaalit aamumittaukseni ja katsoin ruutuun ilmestyvää lukemaa: 40. Siis jo melkein normaali! Kun pulssi ei aamulenkilläkään kohonnut älyttömyyksiin, hihkuin riemusta, kirjailmellisesti. Kun sykelukemat pysyivät alhaalla vielä seuraavanakin aamuna, en enää meinannut pysyä nahoissani. Näytti siltä, että pääsisin vihdoin ja viimein treenaamaan kunnolla lähes kolmen viikon tauon jälkeen (ja vielä lisäksi ne kaksi juoksematonta viikkoa jalkavaivan vuoksi...)

Ja niin pääsinkin! Tänään tein ensimmäisen kovemman treenini ikuisuuksiin. Vauhti ei päätä huimannut eikä juoksu tuntunut hyvältä, mutta mitä sitten. Olen nyt terve ja tiedän voivani harjoitella niin, että se vie kuntoani parempaan suuntaan. Enää ei tarvitse miettiä jokaisella askeleella, onko tämä hyväksi vai pahaksi. Olin varautunut jo etukäteen, ettei juoksu kulkisi entiseen tapaan. Se vain on niin itsestäänselvää, ettei sairasvuoteelta nousta huippuiskussa.

Olen nyt pohjalla, joten minulla on vain yksi suunta, ja se on ylös! Uskon lujasti että nousuvauhti on kohtalaisen nopea, ellei lisää ongelmia ilmene. Ja, jos minulta kysytään, ongelmat olivat nyt tässä! Monen vuoden osalta! Minulla on 19 vuoden aikana rakennettu kuntopohja, joka ei kuukaudessa katoa. Nyt täytyy vain totuttaa elimistö jälleen tositoimiin ja pääsen kyllä vanhalle tasolleni viimeistään loppukesän kilpailuihin. Toivon ainakin niin! Ja uskon siihen myös!Parantumiseni vuoksi olen nyt niin onnellinen, että pelkkä positiivinen mieliala pistää kehittymiseeni huimasti lisää vauhtia!

SM-maastoihin on kohta enää viikko aikaa. Ne ovat siis aivan liian pian. Katajaisilla on kuitenkin hyvä joukkue N19 sarjaan enkä voi jättää muita tyttöjä pulaan. En pelkää häviämistä, joten voin aivan hyvin lähteä kilpailemaan, vaikken olekkaan huippukunnossa. Tiedän itse tilanteeni ja osaan huomioida sen odotuksissani ( jotka eivät todellakaan ole kovin suuret! ). Minttu ja Roosa ovat sen verran kovia jokuuekavereita, että meillä on mahdollisuudet jopa kirkkaimpaan mitaliin, vaikken itse ylittäisikään maaliviivaa kärkipäässä. Lähden tekemään parasta suoritusta, johon tässä kunnossa kykenen. Katsotaan sitten mihin se riittää :)

Oona